Avainsana-arkisto: Fat Mum Slim

Kuva päivässä haaste liikuttaa… #fmsphotoaday

Luin #fmsphotoaday Fat Mum Slimin Chantellen blogista naisesta, joka oli osallistunut vuoden ajan kuvahaasteisiin, mutta haastanut samalla myös itsensä liikkumaan. Vuoden ajan hän oli ottanut kuvahaasteen mukaisia kuvia, mutta vaatinut itseltään myös samalla vähintään puolentunnin kävelylenkin, joilla oli ottanut kuvia, ennen kuin oli voinut julkaista kuvan. – Hän oli onnistunut laihtumaan hienosti.

Valitettavasti en tähän nyt enää löydä tuota bloggausta linkittääkseni…

Mutta ajattelin myös itse ”haastaa itseni” nyt samalla, kun otan noita #photoaday -kuvia jälleen.

Screenshot_2015-09-14-15-19-36
Ruohonleikkuu

Nyt kun olen taas työttömänä, tulee usein liikuttua vain välttämättömät asioinnit ja kauppareissut, joten on aivan aiheellista kiinnittää huomio liikkumiseen.

Ajattelinkin siis liikkua  tai ulkoilla vähintään tuon puolituntia per päivä ja ottaa matkan varrelta kuvia. -Katsotaan mihin tällä päädytään…

Mainokset

TOUKOKUUN KUVAHAASTE / PHOTO A DAY CHALLENGE MAY 2014 #FMSPHOTOADAY (15-21)

Jälleen on viikko hurahtanut todella nopeasti, vaikka tämä tämänkertainen kuvahaaste ei olekaan ollut aivan helpoimmasta päästä toteuttaa…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

ja ajoittain on ollut todella haastavaa löytää aiheisiin sopivia kuvauskohteita…

Toukokuun kuvahaaste / Photo a Day Challenge May 2014 #fmsphotoaday (8-14)

Toinen viikko Toukokuun kuvahaastetta takana. Tässä toiset 7 kuvaa aiheista…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lisää kuvia ja aiheista löytyy osoitteesta http://fatmumslim.com.au/

Toukokuun kuvaushaaste / May Photo A Day Challenge #fmsphotoaday

Kevään kunniaksi jälleen on menossa uusi kuvaushaaste – tämä on #fmsphotoaday haaste, jossa jokaiselle päivälle on jälleen annettu sana / aihe joista kuvia tulisi sitten ottaa…

Tällä kertaa toteutan tämän haasteen ensisijaisesti siellä minne nämä ovat muutoinkin luodut, eli Instagrammissa jakaen ne samalla myös Facebookin puolella.

Instagrammin kuvat näkyvät tuolla oikeassa palkissa kuvausjärjestyksessä myös täällä blogin puolella, mutta koska tuonne Instan puolelle tulee laiteltua myös muita kuvia ajattelin tehdä tänne kuvagallerian per viikko.

Tässä siis ensimmäiset 7 Toukokuun päivää kuvina.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lisää haasteista ja kuvista löytyy osoitteesta http://fatmumslim.com.au/