Avainsana-arkisto: Kuvahaaste

Tammikuu 2017 January

Vuosi 2017 alkoi hyvinkin perinteisesti taas kuvailuhaasteella, #photoaday #photochalleng #fmspad #january #winter2017

Tässä siis tammikuuta kuvina…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mainokset

Kuva päivässä haaste liikuttaa… #fmsphotoaday

Luin #fmsphotoaday Fat Mum Slimin Chantellen blogista naisesta, joka oli osallistunut vuoden ajan kuvahaasteisiin, mutta haastanut samalla myös itsensä liikkumaan. Vuoden ajan hän oli ottanut kuvahaasteen mukaisia kuvia, mutta vaatinut itseltään myös samalla vähintään puolentunnin kävelylenkin, joilla oli ottanut kuvia, ennen kuin oli voinut julkaista kuvan. – Hän oli onnistunut laihtumaan hienosti.

Valitettavasti en tähän nyt enää löydä tuota bloggausta linkittääkseni…

Mutta ajattelin myös itse ”haastaa itseni” nyt samalla, kun otan noita #photoaday -kuvia jälleen.

Screenshot_2015-09-14-15-19-36
Ruohonleikkuu

Nyt kun olen taas työttömänä, tulee usein liikuttua vain välttämättömät asioinnit ja kauppareissut, joten on aivan aiheellista kiinnittää huomio liikkumiseen.

Ajattelinkin siis liikkua  tai ulkoilla vähintään tuon puolituntia per päivä ja ottaa matkan varrelta kuvia. -Katsotaan mihin tällä päädytään…

TOUKOKUUN KUVAHAASTE / PHOTO A DAY CHALLENGE MAY 2014 #FMSPHOTOADAY (22-31)

Toukokuun Kuvaushaaste päättyi jo jokin aika sitten, jopa niin nopeasti että haasteen viimeinen kuva jäi Instagrammiin laittamatta. Tänne se tulee kuitenkin viimeiseksi…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kesä on jo pitkällä joten jatkossa vähemmän haasteita ja ihan muita juttuja…

TOUKOKUUN KUVAHAASTE / PHOTO A DAY CHALLENGE MAY 2014 #FMSPHOTOADAY (15-21)

Jälleen on viikko hurahtanut todella nopeasti, vaikka tämä tämänkertainen kuvahaaste ei olekaan ollut aivan helpoimmasta päästä toteuttaa…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

ja ajoittain on ollut todella haastavaa löytää aiheisiin sopivia kuvauskohteita…

Toukokuun kuvahaaste / Photo a Day Challenge May 2014 #fmsphotoaday (8-14)

Toinen viikko Toukokuun kuvahaastetta takana. Tässä toiset 7 kuvaa aiheista…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lisää kuvia ja aiheista löytyy osoitteesta http://fatmumslim.com.au/

Kuvaaminen on kivaa – Arkikuvahaaste 3, 4 ja 5 / 5

Tässä nämä Arkikuvahaasteen viimeiset kolme kuvaa… Haastehan oli kuvata arkisia asioita 5 päivän ajan ja haastaa joka päivä yksi ystävä mukaan kuvaamaan omaa arkeaan…

kortit
Mystiset Lenormandin Kortit

Mystiset Lenormandin kortit toimivat omalla kohdallani erinomaisesti ajatusten ohjaajana ja tietyllä tapaa meditointivälineenä myös. -Kirjaan korttien viestit omaan vihkoseensa ja tarkastelen myös myöhemmin mitä on ollut, näkynyt ja tapahtunut…

silmä
Silmä, eye, kulmakarva, eyebrow…

Minulla on ollut tämän ’talven’ ajan vähän vaaleampi kausi,  joten kulmakarvoja ei ole tullut ajateltua vähiin aikoihin… tässä kuitenkin eräänä päivänä hämmästyin peiliin katsoessani kuinka vaaleiksi kulmani ovat muuttuneet ja nyt olen kuitenkin palaamassa jälleen tummaveriköksi, bruneteksi, oli siis aika tehdä myös kulmille jotain… 🙂

kokko
Pääsiäiskokko

Pääsiäinen ja ”pääsiäiskokko”… minulla on tapana polttaa peltitynnyrissä edes vähäsen roskia aina Lankalauantaina… perinteisestihän sillä on ajettu pois tai karkoitettu noitia tai pahoja henkiä.. tällä(kin) kertaa koetin häätää omia demonejani, negatiivisia ajatuksia.. niitähän riittää..

Koetin haastaa kuvaamaan sellaisia ihmisiä, joiden arkisesta elämästä olisi kiva nähdä välähdyksiä, mutta kukaan heistä ei (ainakaan vielä) ole haasteeseen tarttunut… mutta muuten haaste on alkanut levitä ja ihmiset, jotka eivät yleensä kuvaa tai jaa kuvia ovat siihen tarttuneet – mikä on mielestäni hyvä asia. Kun asioita kuvaa, niitä myös tarkastelee erilaisesta vinkkelistä ja/tai näyttää niistä myös itselleen erilaisen näkökulman. -Kivoja kuvaamisia vain kaikille. 🙂

Jälleen uusia (kuva)haasteita…

Facebookissa(kin) liikkuu paljon erilaisia haasteita ja myös valokuvia… ja jälleen minäkin jouduin uuden kuvahaasteen ”uhriksi”.Tällä kertaa kyse on FB:n kuvahaasteesta ”My Everydaylife in Pictures” – eli arkipäiväisiä/ jokopäiväisiä kuvia elämästä.

Haaste kestää 5 päivää, jolloin päivittäin olisi laitettava yksi kuva ja haastettava samoin myös yksi uusi ihminen tähän haasteeseen.  5 päivää/ 5 kuvaa/ 5 haastettua.

1-laundry
Everydaylife 1/5 – laundry/ vaatehuoltoa

Tässä nyt pari kappaletta kuvia tämän haasteen tiimoilta.

1-IMAG0414
Aurinkoinen Muuramenlampi

Minun jokapäiväisiä, arkisia ja ehkä tavallisiakin kuviani jaan tässä tapauksessa pääasiassa Instagrammissa (tuolta vasemmasta palkista löytyy linkki) ja Facebookissa, mutta saatan myöhemmin laittaa myös tämän haasteen viimeiset kolme kuvaa tännekin…